Eletyn kielen mailmasta

Nykyhetki kasvattaa tasa-arvoisuutta. 

Ei kukaan voi elää nykyhetkeä ilman tasa-arvoista asennetta.

Kaikki näkevät sen, mitä on kaukana. Mutta suurin osa on sokea sille, mitä on lähellä. 

Tietojen portit, viisasten kivi ja pyhä kraali ovat muutamia taiteilijoiden ikivanhoja sanoja, jotka paketoivat mukavasti nykyhetkeä.

Egoismi, oma hyöty ja ahneus haluavat aina ulottua tulevaisuuteen. Toiminta, joka on oma tarkoitus sinänsä, elää välitöntä elämää. 

Tulevaisuudessa ei ole mitään. Mutta se on olemassa. 

Sigmund Freud väitti modernia rationalismia: 

Että on olemassa tieteellinen taivas, alitajunta. 

Freud oli itse yksin todistanut ja paljastanut, 

että taivas on olemassa.

Mutta jo vanha kreikkalainen Herakleitos sanoi, 

että luonto nauttii piileskelemisestä.  

Ateisti Freud oli uskovaisempi kun Jeesus. 

Hän käsitti uskonnon tieteenä.

– Valaise tietokantasi luonnollisella valolla!

Taivas jäi valitettavasti pelkän 

psykologian alueelle.  

”Nyt” ei ole olemassa, sanoi Einstein 1905. 

Sitten koko nykyaikainen maailma sanoi samaa. 

”Nyt” poistettiin tieteestä ja 

Einstein katui katkerasti. 

Tulevaisuus tuli todellisemmaksi kuin nykyhetki, kirjoitti Jean-Paul Sartre 1900-luvulla.

Hetkeä ei voi saavuttaa, sanoo tämän päivän asiantuntemus. On ikävää, että tiede varjostaa aurinkoa! Ja tutkii valoa kuun loisteessa. 

Vältä valheellista viisautta, kuin että hetki uhrataan tulevaisuuden takia, 

kirjoitti Jean-Jaques Rousseau 1700-luvulla.

Mikä on tapahtunut, on elettyä. Tulevaisuudesta meillä ei ole kokemuksia. Se on olematonta. Mitä näet, on se, mikä on tässä ja nyt. Koko ajan juuri silmiesi edessä. Etkä silti näe. Se on kummallista!       

Ihminen on ainoa eläin, joka elää sen, 

mitä se tulee olemaan.

Faust sanoi Lusiferille: 

– Jos minä sanon hetkelle: Voi, viivy! Sillä sinä olet kaunis! Pane minut silloin ketjuihin! Sinulla on siihen oikeus! Silloin haluan poistua valittamatta. Anna minun kirkonkellojeni kaikua. – Eiköhän ole vähän ylpeästi sanottu akateemikolta? ajatteli Lusiferi. Näin sanoi Goethe 1800-luvulla.

Emme elä hetkessä, koska se piinaa meitä. Pakenemme tulevaisuuteen. Jos hetki antaa iloa, valitamme sen haihtuvuutta. Pyrkimys ei ole koskaan nykyhetki. Aina se magneettinen tuleminen, tulevaisuuden tuleminen. Viehättävä varjo, mitä tavoittelemme toiveissa: Huomenna asiat tulevat paremmaksi. Kirjoitti Blaise Pacal 1600-luvulla.

Menetimme nykyhetken jo 1700-luvulla. Sanoo moderni miljöötutkija Sverker Sörlin.

On selvää, että emme voi ulottua hetkeen. Biologia on luonut meidät suuntautumaan tulevaisuuteen. Emme voi elää nykyhetkessä, sanoo lääketieteen professori Agnes Wold. – Se ei tietenkään ole neurologista itsensä pettämistä, professori sanoisi. 

– Enhän minä suinkaan ole tyhmä!

Tutkijat hylkäävät puolet aivoista. Selvän järjellisen ajattelutavan, jota olemme käyttäneet miljoona vuotta. Ja väittävät, että heillä on silti koko aivot käytettävissä. 

Shakespeare ei siis ole ymmärtänyt ihmistä. 

Väittää tuore teknologinen tiede.

Hetkessä irtaudun kummituksistani ja kun aamun valo yllättää yön, poistaa pimeän, alkavat aistit heräämään, hajoamaan hämärä, 

joka on sumuttanut selvän järjen.– William Shakespeare