Eletyn kielen mailmasta

Minun tekstitten kirjotusmetuuti on verrattavissa 

luononkansoitten eri jumalhoin. Samanlainen palvelu. 

Joko palvelee Lordia eli on oman sielunsa trenki. 

Kolmatta ei ole olemassa. Muuta kun aivon manalaisina, tyhjyytenä ja ittenpettämisenä. 

Ei saata olla toelista timensjuunia eletyn ja elättömän elämän välissä. Joko ette. Eletyn ja elättömän kielessä. 

Tietheentaije häätyy sen takia olla tunnustus. 

Muterni sekylääri yhteiskunta haluaa ette met vain tulema Lordin hovimestariks, sen tarjoilijat, juoksupojat ja kokit. 

Koulu vaatii ette met suurela vaivala ja vireälä treeninkilä opima palvelemhaan ja kunnioittamhaan tekstiä jokka vain on toelisuuen heijastuksia. 

Ette meistä tullee hyviä puukstaavin trenkiä.

Vaphaus, innovasjuuni ja luovuus on ette vapautua näistä kuvien palveluksista, toelisuuen jäljenöksistä. Koulun pyhitettyjä tekstiä elättömästä elämästä.  

Alussa ei ollu yhtään epäjumalaa.
Sana oli elämää.
 
Alussa oli sana ja meininki yks.
Kun met luima tekstiä Tietojen puusta
kielestä tuli kalhveen sanattomaa.
 
Alussa oli sana. Joka sana oli eletty.
Sitten tuli kuva mitä lapset riittaavat.
Viimiseks keksithiin kirjotetun sanan.
Ja elätöntä elämää luothiin.
 
Näin tuli eri käsityksiä.
Missä yks ei ymmärä toista. Taitheen peruskehä.